Suomeksi · På svenska · In English

Taidekokoelma

Reitzin säätiön taidemuseossa ovat esillä Helsingin merkittävimpiin rakennuttajiin 1920–50-luvuilla kuuluneen Lauri Reitzin keräämät taide- ja antiikkiesinekokoelmat. Lauri Reitzin leski Maria Reitz säätiöi perheen omaisuuden testamenttimääräyksellään vuonna 1971. Reitzien koti avattiin yleisölle museona seuraavana vuonna.

Säätiö on perustamisestaan lähtien kartuttanut Reitzin keräämiä kokoelmia. Museossa on nähtävillä suomalaisen maalaustaiteen historian merkkiteoksia. Myös museon suomalainen antiikkihopeakokoelma on ainutlaatuinen kokonaisuus. Lisäksi esillä on muun muassa aseita 1500-luvulta alkaen, Meissenin ja Sevrèsin posliiniesineitä sekä antiikkikelloja. Museon alkuperäistä koti-ilmapiiriä kunnioittavaan interiööriin kuuluvat myös lukuisat eri aikakausilta peräisin olevat antiikkihuonekalut.